Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  1  2  3  4  > [ Kirjoita ]

Nimi: Ansku

20.03.2010 19:05
En tiedä, että minne tuon vastauksen voisi laittaa, niin päätin laittaa sen tänne...
Ajattelin että se puu olisi sellainen ruipelo omenapuu, joka oksat olivat alle 2m korkeudessa.
No, siinä oli jonkinlaista taustaa sanalle "puu", jota käytin tarinassani.

Nimi: Ansku

12.03.2010 15:51
Jatkuu... Toivottavastiu loppuu tähän, koska en halua tehdä tästä mitään loputonta juttua.
No, sitten Killer lähti juoksemaan minua kohti, ja loikkasin vain viimetingasse pois tieltä. Oli ihan pakko keksiä jotain, tai olisin pian riekaleina, ja Vendi, Vindi ja Anna myös!
Loikkasin puuhun, ja Killer juoksi sitä päin. "Toivottavasti sen taju lähtisi" ajattelin, mutta koira olikin kova kuin kivi. Puu jopa hieman huojahti.
Killeriin näytti kuitenkin vähän sattuneen, koska se ei yrittänyt temppua uudelleen. Kun se huomasi, ettei voinut enää vahingoittaa minua, se lähti läähättäen kohti Annaa ja pentuja.
Ensi kertaa näin Annan säikkyvän omaa koiraansa. Ei ollut mikään ihme, sillä se näytti pikemminkin Kerberokselta! Killer taisi aistia pelon, sillä se katsoi pikku omistajaansa silmiin vailla mitään kunnioitusta, tai armoa.
Killerin raahustaessa ohitseni, aloin pommittaa sitä parilla mädällä omenalla, jotka vielä sitkeästi roikkuivat puussa. Seuraaviksi luodeiksi kelpasivatkin lumikökkäreet, ja lopulta Killer irroitti katseensa nälkäisenä saaliistaan. Näin sen hieman nilkuttavan, ja ohjasin seuraavan ammuksen päin sen kipeää jalkaa. KAUHEA ULVONTA PEITTI KOKO METSÄN! Nyt Killerin mustat silmät olivat muuttuneet tulipunaisiksi, eikä sen karva ollut mistään paikoin valkoinen, vaan ihan kuin sekin olisi muuttuneut raivosta mustaksi!
Minä en siitä lannistunut, sillä ystäväni olivat pulassa! Jatkoin pommittamista, ja Killerin kiukku vain yltyi. Lopulta se hyppäsi (aivan niin, hyppäsi) puun oksalle viereeni ja puri ensi töikseen vasemman käteni veltoksi ja käyttökelvottomaksi.
Olisin mielummin vaikka kuollut, kuin sietänyt sitä tuskaa! Potkaisin Killerin alas puusta, mutta kaikki lumikökkäreet olivat maassa, ja puu oli paljas. Kun ammukset olivat loppuneet, Killer päätti olla välittämättä minusta ja lähteä aterialle.
Siitäkös raivostuin, ja hyppäsin puusta alas suoraan sen selkään! Löin sitä oikealla kädelläni kaikin voimin, kun se taas juoksi puskien läpi veitsenterävien oksien tehdessä reikiä vaatteisiini ja haavoja ihooni. Molemmat olivat aika tasaväkisiä, ja lopulta onnistuin kaatamaan Killerin maahan kampatessani sen.
Pidin sen tassuista kiinni sillä välin, kun Anna soitti poliiseille. Onneksi se saatiin vangittua, ja lopetettua.
Anna oli surun murtama koiransa menetettyään. Päästin hänet luokseni illalliselle, ja hän kertoi minulle todella ihanan, surullisen ja uskomattoman tarinan menneisyydestään.

Tämä tarina päättyy tähän, mutta siitä tarinasta saatte kuulla joskus toiste.

Vastaus:

Jännittävä tarina, mutta minua jäi nyt kyllä vaivaamaan se, että miten se Killer pääsi sinne puuhun?
Saat jännittävästä tarinastasi 34 tassua!

Nimi: Ansku

11.03.2010 17:20
Jatkuu... Näin kuusten lomasta jotain mustaa ja kirkkaan punaista.
Se rottweilerhän oli pistellyt oravan poskeensa! Yhtäkkiä ateriasta nauttiva verinen pää kääntyi minua ja Vendiä päin. Jähmetyin pelosta paikoilleni. Veddikin näytti lamaantuneen. Rottweiler alkoi kävellä hitaasti, muristen ja suu täynnä verta meitä päin.
Äkkiä Iines karjaisi, ja alkoi hyppiä ja pomppia paikoillaan. Kun se kääntyi, näin Vindin iskeneen sen selkään kiinni. Kuin salama Vendinkin lamaus oli poissa, ja sekin hyppäsi kituvan rottweilerin kimmpuun.
Kaikki kolme kamppailivat siinä tovin, eikä kenelläkään riittänyt rohkeutta soittaa poliiseja, saati liikkua! Lopulta Iines alkoi juosta päin puuta, ja se kääntyi viime tingassa ppois alta niin, että Vendin ja Vindin ote heltyi. Sen jälkeen se juoksi suoraan pusikkoon. Terävät oksat raapivat pentujen ohutta nahkaa, ja ne putosivat.
Molemmat makasivat maassa vinkuen, ja minun olisi pitänyt juosta niiden luo. Mutta en ehtinyt ennen, kuin Anna jo riensi auttamaan pentuja. Iines ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Sen sijaan minä olin tulilinjalla!
Iineksen (taidankin kutsua sitä vähän osuvammalla nimellä, Killer) naulitsi katseensa minuun. Sen tulenpunaiset pippurisilmät melkein paloivat.

APUA, on ihan pakko mennä. olisin halunnut lopettaa tämän tarinan tähän laatikkoon, mutta en vaan voi! No, käykä, ettet arvioi tätä vielä...

Vastaus:

En arvioi vielä...

Nimi: Nasu

06.03.2010 21:51
Sori kun en oo kirjotellu toooosi pitkään aikaan, mutta ei oo näköjään muutkaan paitsi Miksi :).

Tänään aamulla heräsin jo puoli seitsemältä, vaikka oli viikonloppu.
Kuulin jotain ihan outoa ääntä Nadjan terraariosta, joten nousin katsomaan mikä sillä oli hätänä. Kurkistin lasin läpi Nadjan lempi piilopaikkaan. Siellä se nukkui ja KUORSASI! En ollut varma oliko se normaalia kilpikonnalle joten jos sama jatkuisi vielä ensi yönä, veisin sen eläinlääkäriin.

En enää saanut unta joten lähdin keittiöön aamupalalle. Ottaessani kurkkua jääkaapistä, muistin, että en ollut laittanut Nadjalle ruokaa. Yleensä laitoin ruuan edellisenä iltana jotta Nadja saisi syödä heti herättyään herättämättä minua.
Kiirehdin äkkiä viemään kurkkuviipaleet Nadjan kuppiin. Se olikin jo herännyt ja venytteli parhaillaan lämpölampun alla. Kun kurkut tippuivat kulhoon oli Nadja jo ottamassa niitä innoissan kiini.
Syötyään Nadja asettui jälleen lampun alle lämmittelemään.

Mietin ihan itsekseni, Nadjasta ei nimittäin ollut kovinkaan paljon seuraa, että mitäpä jos ottaisin jonkun toisen hoidokin, vaikkapa koiran tai kissan...


Vastaus:

Hyvä kun kirjoitit! Tarinasi oli hyvä, joten saat 15 tassua! Jos vain haluat, saat kyllä toisen hoidokin. Kokemuksesta tiedän, että kilpikonnista ei ole paljoakaan seuraa.

Nimi: Miksi

06.03.2010 11:51
Perustuu tositarinaan, mutta seikkailukohdat keksitty.

Vastaus:

jännää...

Nimi: Miksi

06.03.2010 11:50
Jatkuu...

Aamulla heräsin, ja olin tosi uninen. Havahduin kuitenkin hereille muistaessani yölliset tapahtumat. Juoksin alakertaan Kati ja Tom mukanani ja viiletin kohti mummon huonetta.
Se oli tyhjä! Kuulin ulkoa kolahduksen, ja päätin mennä katsomaan, mikä se oli. Mutta en saanut ovea auki! Sen edessä oli kuin valtava lumipallo!
Lapio kopsahti ulkopuolelta oveen, ja paleltuneen näköinen mummoni sai revityksi oven auki. Saatoin hänet sisään, ja hän kertoi minulle illan tapahtumat hörppien samalla teetä. "Olin viemässä Ruffea iltalävelylle aamutakissa ja fleegessä. Yhtäkkiä koko alakerran katon lumet tippuivat niskaamme! Sain kaivettua itseni ulos, mutta Ruffea ei näkynyt missään!", tässä kohdassa hän purkahti itkuun, ja kesti vielä tovi, ennen kuin tarina jatkui, "Kaivoin koko yön lunta löytääkseni pikku Ruffe rassukan. Mutta ei auttanut!" Tähän se loppui, koska en saanut häntä enää rauhoittumaan.
Puin päälle, jätin Tomin omaan koppiinsa, otin Katin mukaan ja ryömimme pitkää mummon tekemää tunnelia, joka vei lumikinosten läpi ulos. Päästin Katin irti, koska ajattelin sen osaavan jo jäljestää sen karhun jälkeen. Kati suorastaan ryntäsi kaivamaan uutta tunnelia ihan eri paikkaan, minne mummo, ja ei aikaakaan, kun alkoi jo kuulua haukahduksia. Ryömin juuri ja juuri mentävää tunnelia, kun haukahdukset muuttuivat koviksi ulvahduksiksi. Lähdin ryömimään kovempaa, ja tulin pienelle onkalolle, jossa molemmat koirat vinkuivat. Huokasin helpotuksesta, sillä Ruffelle oli jäänyt happikolo. Otin sen syliini, ja passitin vastahakoisen Katin tunneliin. "Äkkiä pois täältä, ennen kuin sattuu jotain" sanoin sille ja vähän tuuppasin. Mutta tuuppauksesta horjahtaneena Kati astuikin kiven päälle, ja päästi hirveän kirkaisun.
Yläpuoleltamme kuului murinaa, ja älysin yläkerran lumien puhonneen tämän lumikasan päälle. Tunneli ei kestäisi enää kauan...
Pieniä kimpaleita alkoi sataa päällemme. Heitin Katin ja Ruffen ulos tunnelista juuri ennen kuin se sortui. Kaikki pimeni.....
Heräsin alle minuutin kuluttua hapenpuutteeseen. En kestäisi enää kauan! Aloin kaivaa käsilläni, mutta ne olivat liian raskaat liikuteltavikseni.
Yhtäkkiä kuului ryminää ja pelkäsin loppujenkin lumien tippuvan niskaani, mutte sitä ei käynytkään. Sen sijaan neljä kaivavaa tassua ilmestyi näkyviin. Se oli jo liikaa, sitten pyörryin........

Heräsin muutaman päivän kuluttua omassa huoneessani. Kati ja Ruffe makasivat päälläni lämmittämässä minua, ja Tom kiehnäsi jaloissani. Mummo tuli tuomaan jotain tarjotinta, jossa oli ruokaa, lämmintä mehua ja jotain ihme rasvaa.
Hän rasvasi Katin tassua sillä rasvalla, ja antoi meille kaikille neljälle ruokaa, ja jotkut as´karrellut kunniakirjat. Omassani oli kiitos koirien pelastamisesta, Katilla ja Ruffella minun, ja Tomilla mummon, ettei tämä kuollut stressiin ja jännitykseen ja pelkoon.

Lopulta kaikki meni hyvin, kukaan ei kuollut, minä olin kunnossa, pelastimme Ruffen, Katin tassu oli parantumassa, eikä tästä sanottu halaistua sanaa vanhemmille.

Vastaus:

Jännä tarina. Ajatella jos olisit jäänyt sinne lumikasaan, sitten meillä ei olisi täällä hoitolalla yhtäkään hoitajaa!! XD
Saat 35 tassua!

Nimi: Ansku

03.03.2010 18:14
Oli ihan hirveästi lunta. Tein oikein urakalla hoitolan pihalle lumilabyrintin, ja nyt koko lähiseudun lapset leikkivät siinä. Se on hyvä, koska nyt jotkut ujot koirahullut tulevat joskun ulkoiluttamaan koiria, niin pääsen helpommalla.
Vein tavalliseen tapaan kaikki koirat kaksi kerrellaan lenkille, ja kun Iitu ja Maissikin olivat mukan , niin meni aika sutjakkaasti (6 koiraa kerrallaan). Jätin viimeiseksi Vendin ja Vindin, jotta saisin olla niiden kanssa kolmisin. Kaikki olivat varmaan töissä, koska muita ei juuri liikkunut.
Mutta kun saavuimme koirapuistolle, sen rottweilerin(joka viimeksi hyökkäsi Vendin ja Vindin kimppuun) omistaja pieni tyttö käveli levottomasti paikasta toiseen.
Kysyin, että etsikö hän kenties jotain, ja hän sanoi koiransa kadonneen. Ajattelin lähteä juuri siinä paikassa, mutta se pikku tyttö oli niin liikuttava 'Pieni tyttö yksin metsässä etsimässä verenhimoista petoa'. Jäin tytön kanssa etsimään rottweileriä (Iinestä). Tyttö sanoi nimekseen Anna (se sopi, koska hänellä oli punaiset hiukset.)
Minä pidin itse Vendin ja annoin Annalle Vindin, ja lähdimme 'jäljestämään'. Vendi sai melkein heti jutusta kiinni, ja lähdimme yhä syvemmälle metsään. Kuusikko tiheni koko ajan, kun yhtäkkiä näin jotain mustaa ja punaista...

Jatkuu (on meno, enkä halua poistaa)

Vastaus:

Hyvä tarina! Ja sekin jäi jännään kohtaan...
Saat: ...hm...no vaikka: 15 tassua

Nimi: Miksi

03.03.2010 17:53
Jihuu, taas täällä!

Oli hiihtoloma, ja ajattelin ottaa Katin pariksi päiväksi mummolaan,Kouvolaan. Menimme sinne junalla mummon kanssa. Kati aivan riehui sylissäni matkan taittuessa. Onneksi se ei sentään haukkunut, tai vieressä istuvat papukaijan omistajat olisivat häiriintyneet. No, matka sujui ihan hyvin huolimatta siitä, että Kuopiossa on maan ekorkeimmat kinokset.
Me melkein kahlasimme vyötäröön ulottuvassa valkoisessa lumipeitteessä. Kati kahlasi innoissaan lumessa, enkä kehdannut kieltää sitä, koska se näytti niin innostuneelta.
Kannoin maaorava Tomin häkkiä pääni päällä, koska se ei näyttänyt erityisemmin pitävän lumesta. Astuimme sisälle pitkiän lumityöurakan jälkeen. Olin ihan hiessä, enkä malttanut edes riisua toppatakkia kaatuessani yläkerran vierashuoneeseen.
Se oli oikein siisti huone, joka oli tulvillaan lumesta heijastuvaa valoa ja kotoisuuden tunnetta! Tein korkean sänkyni alle pienen nurkkauksen, jonne panin Katin mummolta saadun viltin (pitäisi kai ostaa sille oma), sen muut tarvikkeet, Tomin häkin, ja sen muut tarvikkeet. Nyt niillä oli oma nurkkaus, jossa ne saattoivat tuntea olonsa kotoisaksi samoin kuin minä.
Loppuillan pelasimme kaikenmaailman korttipelejä Katin ja mummon koiran Ruffen (berinpaimenkoiran) kanssa hippaleikkiä. Onneksi mummo ei pahastunut. Silittelin Tomia sylissäni, ja ihan kuin olisin kuullut sen "kehräävän". Ilta kului mukavasti takkatulen loimussa, avarassa huoneessa, joka oli kuin iso unelmakoti maalla.
Yöllä heräsin kauheaan rytinään, ja pelkäsin katon romahtavan! Muutaman minuutin kuluttua se lakkasi, ja saatoin taas nukahtaa. Kati ja Tom kuitenkin valvoivat kuin vartioiden hiiren hiljaa.

Jatkuu.....

Tämän voi jo arvioida
Miksi

Vastaus:

Jälleen kerran upea tarina, joka päättyi aika jännittävään kohtaan...
saat: 17 tassua.
Kannattaa muuten käydä katsomassa eläinlääkärissä, siis viekussa Katin potilastiedot!

Nimi: Ansku

03.01.2010 12:10
Tänään heräsin jo kuudelta ulkoiluttamaan kaikki hoitolan koirat. Otin ne kaksi kerrallaan, jos sattuisi pahoja tilanteita. Kaikki meni hyvin, kunnes tuli viimein Vendin ja Vindin vuoro.
Olimme koirapuistossa, kun iso rottweiler (en ole varma kirjoitinko oikein), tuli omistajansa kanssa sisään. Se oli pieni tyttö, jonka isä oli unohtunut juttelemaan kadun kulmaan toisen miehen kanssa.
Olimme tietenkin juuri isojen koirien puolella. Kun tyttö avasi oven koira repäisi itsensä irti, ja hyökkäsi Vendiä ja Vindiä päin. Ohjasin pelokkaat pennut ulos, mutta hihnat jäivät sisälle.Juoksimme hoitolalle, eikä koira näköjään seurannut meitä.
Annoin loppupäivällä koirille, kissoille, kaneille ja muille eläimille ruokaa, ja menin nukkumaan. Yöllä näin painajaista siitä koirasta, ja se söi Vendin ja Vindin.
Aamulla lähdin heti leikkimään niiden kanssa, ettei niille jäisi traumoja eilisestä.


P.S Kirjoitan lisää heti, kun ehdin.

Vastaus:

Hyvä tarina!
15 tassua tästä tarinasta!

Nimi: Iitu

19.12.2009 19:48
Melkein joulu! Nyt kyllä pitäisi laittaa PetShoppiin jotain jouluista eläimille...
No, palataan nyt kuitenkin tosi elämään. Juuso ja kaikki muutkin eläimet piti ruokkia ja lenkittää. Kunpa täällä olisi nyt jou muu... Kaikki pitää hoitaa yksin!
Argh! Tämä tästä vielä puuttuikin! Koiranruoka säkki oli typötyhjä. Onneksi varastossa oli lisää, mutta silti lisää työtä.
No, aloitetaan sitten kissoista. Vesikupit täyteen...kuivamuonaa kupeihin. Harmi, että hoitolalla on niin paljon "orpoja" kissoja. Niiden ruokkiminen ja hoitaminen on aika työlästä.
Kaiken ruokkimisen ja muun hoitamisen jälkeen pääsin vihdoin viettämään Juuson kanssa aikaa. Nyt tehdään kyllä pitkä lenkki, puhelin Juusolle lähtiessämme. Kiersin koirapuiton ohi ja siitä metsään. Päästin Juuson hetkeksi irti. Tiedän, että se ei ole sallittua, mutta Juuso on niin kiltti ja rauhallinen. Siinä me sitten kävelimme ihan rauhallisesti, kunnes vastaan tuli aika agressiivisen oloinen koira. Koira oli kyllä kiinni hihnassa, mutta taluttajana oli nuori poika. Alkoi hieman epäilyttää se omistaja ja erityisesti koira. Otin Juuson kiinni ja yritin saada sen mahdollisimman nopeasti toisen koiran ohi. Onnistuinkin aika hyvin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Kun olimme juuri ylittämässä tietä, se sama koira joka oli murissut Juusolle juoksi metsäsätä. Hädissäni nappasin Juuson syliin. Koira juoksi suoraan minua kohti ja hyppäsi. Onneksi pysyin pystyssä. Toisella kädellä kannattelin Juusoa ja toisella yritin työntää koiraa pois. Nuori poika juoksi metsästä meitä kohti. Hän kiinnitti koiran hihnaan ja veti sitä pois.
Juoksin nopeasti takaisin hoitolalle Juuso sylissäni. Saatuani oven kiinni laskin Juuson alas. Vai että tällaista väkeä täälläkin liikkuu! Pitääkin olla varovainen. Toivottavasti kukaan hoitaja ei kohtaa samaa tilannetta.

Vastaus:

Tosi hyvä tarina. En tosiaankaan haluaisi joutua samaan tilanteeseen, kuin sinä. No, sinä saat tästä tarinasta 18 tassua.

En yhtään tiedä, miten paljon on yleensä annettu, kun en ole juuri ehtinyt käydä täällä, mutta alan lukea näitä tarinoita, ja kirjoittaa omiakin.

T.Ansku

©2017 Nettieläimet, koteja orvoille eläimille - suntuubi.com